Rakkaudella ja rohkeudella

Arvoista on helppo puhua, vaikeampaa on tuoda niitä todeksi. Siksi halusimme tehdä jotain, joka ei näy liikevaihdossa, mutta tuntuu sydämessä.

Markkina elää haastavaa aikaa. Moni toimija tasapainoilee resurssien, näkyvyyden ja jatkuvuuden kanssa, me mukaan lukien. Silti uskomme, että vaikeinakaan aikoina ei kannata miettiä vain omaa selviytymistä. Samassa veneessä voi joko tarpeettomasti kahmia pelastusliivejä itselleen tai ojentaa niitä muille tarvitseville. 

Siksi tarjoamme yhdelle organisaatiolle, yhteisölle tai toimijalle mahdollisuuden saada maksuton, noin 20 000 euron arvoinen visuaalinen tai strateginen työ Berry Creativen asiantuntijoilta. Tarkka työn sisältö määritellään yhdessä valinnan jälkeen, mutta kokonaisuus voi olla esimerkiksi:

  • Somestrategia ja visuaaliset pohjat
  • Visuaalisen ilmeen uudistus
  • Laadullinen tutkimus ja luovat ideat markkinointiviestinnän tueksi

Pro bono -projekti toteutetaan vuoden 2026 aikana, Berryn määrittelemässä aikataulussa yhteisen ymmärryksen, läpinäkyvyyden ja inhimillisen tekemisen hengessä.

Näin haet mukaan

Haku on avoin kaikille yhteisöille, järjestöille ja yrityksille ja osallistuminen on yksinkertaista.
Kirjoita meille oma tarinasi ja kerro:

  • mitä te teette
  • miksi työnne on merkityksellistä
  • miksi juuri te ansaitsisitte Berryn avun
  • ja mitä toivoisitte meidän toteuttavan

Lähetä hakemuksesi osoitteeseen elina@berrycreative.fi.

Hakuaika: 6.11.–15.12.2025
Päätös voittajasta: 19.12.2025 mennessä
Toteutus: vuoden 2026 aikana

Tässä pro bono -projektissa on kyse rakkaudesta, joka ei kaipaa vastapalvelusta. 

Jäämme innolla odottamaan tarinoitanne.

Kysy lisää: elina@berrycreative.fi


Elina syttyy viestinnän voimasta, videotuotannon luovista mahdolllisuuksista ja sosiaalisen median strategioista, jotka rakentavat brändin tarinaa luontevasti ja vaikuttavasti.

Elina Aspelin
Johtava asiantuntija, digimarkkinointi ja viestintä

elina@berrycreative.fi
‪+358 50 3494590‬


Sinua voisi kiinnostaa myös

Lähetä viesti

[contact-form-7 id="6"]