”Taideohjelma sai erittäin positiivisen vastaanoton niin kaupunkilaisten, päättäjien, viranomaisten kuin alueen toteuttajienkin keskuudessa. Suunnittelutyössä oli selvästi nähtävissä, että alueelle laadittu taideohjelma yhdessä siihen liittyvän osallistamisen kanssa paransi ristiriitoja herättäneen kaavahankkeen hyväksyttävyyttä eri osapuolien keskuudessa.”

Markus Lehmuskoski, kaavoitusarkkitehti, Lahden kaupunki

Asiakas
Lahden kaupunki
Taiteen keskustoimikunta

Vuosi
2018

Mitä teimme?
Julkisen taiteen taideohjelma

Lähtötilanne

Ranta-Kartano on Lahden keskustan merkittävä uusi rakennusalue. Se sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungissa ja yhdistää keskustan Vesijärven rantaan.​ Ranta-Kartanon korttelit liittyvät valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Ranta-Kartanon suunnittelussa kaupungin tavoitteena on toteuttaa alueella omaleimaista, energiatehokasta ja ekologista keskustarakentamista.

Ratkaisu

Ranta-Kartanon taideohjelman laatiminen aloitettiin strategisella työllä, jossa määritettiin taiteen tavoitteet työpajoissa hankkeeseen liittyvien osapuolten kanssa. 

Taideohjelma tuo taiteen ja muotoilun luontevaksi osaksi Ranta-Kartanoa. Taiteen avulla Ranta-Kartanosta luodaan elvyttävä ja virkistävä rakennettu ympäristö, jossa Lahden ympäristökaupungin teemat on huomioitu myös taiteessa.

Lopputulos

Taiteen konsepti sai inspiraationsa ympäröivästä luonnosta. Alueella suuren mittakaavan maisema kohtaa rakennetun kaupungin erityisen kiinnostavalla tavalla.

Konsepti ”hallitsematon luonto kohtaa rakennetun kaupungin” käsittelee järjestelmällisen urbaanin kaupungin ja villin hallitsemattoman luonnon välistä suhdetta ja niiden välissä tapahtuvaa muutosta taiteen ja muotoilun keinoin.

Ranta-Kartanon taideohjelman lähtökohdat
Ranta-Kartanon taideohjelman strategia
Ranta-kartanon taideohjelman lähtökohtia
Ranta-Kartanon taideohjelma otti huomioon lahtelaisten toiveet alueelle
Rakennuksin integroituva taide kuului Lahden Ranta-Kartanon taideohjelmaan
Paikoitustalon julkisivut ovat osa Ranta-Kartanon taideohjelmaa
Lahden Ranta-Kartanon taideohjelmassa luonto kohtaa rakennetun kaupungin.
Ranta-Kaupungin taideohjelma Lahdessa yhdistää kaupungin, puutarhan ja luonnon.