Elämyksellisyys saa kaupunkisi leikkipaikan erottumaan

Perinteisten leikkipaikkojen on kehityttävä ollakseen yhtä houkuttelevia kuin sisäleikkipuistot. Avainasemassa tähän on elämyksellisyys.

”Miksi leikkipuistot ovat samasta muotista, pelkistettyjä ja vaarattomuutta korostavia?” kysyy kaupunkiaktivisti Jaakko Blomberg. Me Berry Creativella olemme usein pohtineet samaa ja teemme nyt työtä sen muuttamiseksi.

Leikkipaikkojen suunnittelu vaatii luovaa ajattelua ja monipuolista yhteistyötä. Suomessa ajatellaan tarkkojen turvallisuusmääräysten rajoittavan leikkipaikkojen suunnittelua, mikä ei täysin pidä paikkaansa. Olemme hiljattain suunnitelleet uudenlaisia turvallisia leikkipaikkoja käyttämättä katalogituotteita.

Ihmiset ovat valmiita maksamaan kokemuksista ja elämyksistä nyt aikaisempaa enemmän. Sisäleikkipuistoissa elämyksellisyys syntyy uudenlaisista leikkivälineistä, kuten temppuradoista ja pitkistä liukumäistä. Perinteisten leikkipaikkojen on kehityttävä ollakseen yhtä houkuttelevia kuin sisäleikkipuistot.

Suosittu leikkipaikka on kaupungille ylpeydenaihe ja vetonaula

Luovasti suunniteltuja leikkipuistoja löytyy maailmalta paljon. Esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Australiassa on rakennettu upeita leikkipuistoja jo pitkään ja viime vuosina myös Kiinassa on valmistunut isoja hankkeita. Laadukkaat leikkipuistot eivät ainoastaan luo arvoa lapsille, vaan ne tarjoavat viihdykettä kaiken ikäisille.

Seikkailunmakuinen Wild Play ja sen elämyksellisyys
Wild Play Australiassa. Kuva: Landezine
Elämyksellisyys ranskalaisessa leikkipaikassa
Ranskassa. Kuva: Landezine
Elämyksellisyys näkyy lentokoneteemassa kiinalaisessa leikkipuistossa
Kiinassa. Kuva: Landezine

Lisäksi sisäleikkipuistojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina ja monet niistä laajentavat toimintaansa nyt maailmalle. Muutaman edellisvuoden aikana myös Helsingin seudulle on avattu useita köysirataseikkailupuistoja, joissa edetään puusta toiseen vaijereiden, trapetsien, kiipeilyseinien ja muiden välineiden avulla.

Tavanomaisesta poikkeaminen luovilla ratkaisuilla

Houkutteleva ja verrokeistaan erottuva leikkipaikka voi olla yhtä kustannustehokas, turvallinen ja kestävä kuin perinteinen leikkipaikka. Taiteen keinojen yhdistäminen suunnitteluun vaatii kuitenkin luovuutta. Teemme aina useita luonnoksia ja pyydämme niihin kommentteja asiakkaalta, kollegoilta ja kaiken ikäisiltä perheenjäseniltä. Värit, muodot ja tarinat ovat suunnitelmissa keskeisiä. Rakennamme suunnitelmasta myös havainnollistavan pienoismallin, jotta asiakkaan olisi mahdollisimman helppo hahmottaa ja kommentoida suunnitelmaa.

Luovana ratkaisuna voi olla rakennusmateriaalien käyttämistä uusilla tavoilla. Esimerkiksi Hyvinkään Kenttäkadulle suunniteltu Joutsen valmistettiin valetusta kumiturva-alustasta, jota käytetään usein leikkipaikolla. Hahmo syntyi yhdistämällä tarkasti muovailtuun muotoon kuvitusta ja värejä. Joutsen on Kenttäkadun päiväkodin tunnistettava hahmo, joka kannustaa monipuoliseen leikkiin.

Joutsen Hyvinkään kenttäkadun päiväkodissa
Joutsen Hyvinkään kenttäkadun päiväkodissa

Lue lisää joutsen-projektista →

Poikkitieteellinen yhteistyö alusta loppuun

On suuri etu, että suunnittelijamme tulevat erilaisista koulutustaustoista, sillä kaikki osaaminen on hyödyksi leikkipaikkasuunnittelussa. Kauniaisten Thurmaninaukiolle suunnittelemamme leikkipaikka ideoitiin arkkitehdin, ympäristötaiteilijan, maisema-arkkitehdin ja graafikon yhteisvoimin. Leikkipaikan alustana on leikkisä kaupunkikartta, jossa seisoo Kauniasten huvilakulttuurin innoittamia monipuoliseen leikkiin suunniteltuja leikkiseiniä. Kartan keskellä on järvi, johon on upotettu trampoliini. Leikkipaikan toteutussuunnittelussa on konsultoitu mm. rakennesuunnittelijaa, geoteknistä suunnittelijaa, seppämestaria, betoniasiantuntijaa, urakoitsijaa sekä ulkoleikkipaikkojen turvatarkastajaa. Onnistuneessa lopputuloksessa yhteistyö on tiivistä eri osapuolien välillä hankkeen kaikissa vaiheissa.

Leikkiä uusiin ja yllättäviin paikkoihin

Leikkiin inspiroivia elementtejä voi olla missä vaan arjen ympäristössä, eikä sen tarvitse rajoittua leikkipaikoille. Hyvinkään sairaalan avoimessa taidehaussa ehdotimme, että tulevan sairaalan lastenosastolle tehtäisiin leikittäviä lattiakuviointeja osana sairaalan taidehanketta. Hyvinkään sairaalan taidetyöryhmä päätyi valitsemaan ehdotuksemme, ja pian valmistuu kokemuksellinen lastenosasto. Metsäteemaiset lattiakuvioinnit on yhteensovitettu muun taiteen kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi. Kuvittaja Anne Vaskon satuhahmot seikkailevat eri puolilla katoissa ja seinissä ja Olli Larjon puuveistokset nousevat satumetsäksi.

Seuraavaksi haluamme kuulla, mitkä ovat sinun tai lapsesi suosikkileikkipaikkoja ja miksi? Miten elämyksellisyys on niissä läsnä?


Sinua voisi kiinnostaa myös

Lähetä viesti

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.